Onkiminen

Onkimisen perusvälineet eivät paljoa maksa. Tarvitset ongenvavan, siimaa, kohon, lyijypainon, koukun ja matoja!

Onkiminen ja pilkkiminen ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, joiden harjoittamiseen kalastuslaissa säädetyllä tavalla ei tarvitse lupaa. Kalastuslaissa maksuttomalla onkimisella tarkoitetaan onkimista, jossa vapa tai siima on onkijan kädessä tai käden ulottuvilla, eikä vavassa ole heittokalastukseen soveltuvaa kelaa, eikä vieheenä ole pilkki, uistin, perho tai muu keinotekoinen laite. Käytännössä tämä tarkoittaa onkimista tavallisella, kelattomalla onkivavalla, jossa on luonnollinen syötti esim. mato tai kala.

Jos et itse tee puusta vapaa hyvän 3-5 metrisen lasikuituvavan saa suhteellisen halvalla esim huoltoasemilta. Näillä pääsee hyvään alkuun. Jos pääset onkimisen makuun kannattaa hankkia kunnon vapa ja sulavalinjaisempi ongenkohoa. Pieni herkkä koho auttaa havaitsemaan paremmin kalan madon mutustelut.

Yleensä valmiissa onkilaitteissa on aivan turhan suuri koukku. Onkimistulos paranee merkittävästi, kun onkeen asennetaan pienempi koukku. 2-3 pientä lyijypainoa on parempi ratkaisu kuin yksi suuri.

Onkipaikat
Joskus riittää laituri. Muut todetusti hyvät paikat ovat niemenkärjet ja ruohikon tai kaislikon reunat. Kala iskee usein siinä kohdassa missä rantamatalikko päättyy ja syvänne alkaa. Keskellä järveä sijaitsevat kivikkokarit tai yksittäinen kivi ovat myös hyviä kalastuspaikkoja.

Kuinka syvällä ja koska?
Särkikalat liikkuvat pintavedessä, ahvenet ja lahnat usein pohjan tuntumassa. Kesällä kala syö parhaiten aamulla ja illalla muutama tunti ennen auringon laskua. Yleensä keskipäivällä kalansyönti on kaikkein nihkeimmillään.

Onkijan varusteet
Nämä pitää olla joka onkijalla: eri pituisia vapoja, varakoukkuja, hyvä haavi, varapainoja, pihdit, kalapussi, syöttipurkki ja syöttejä.

Nämä olisivat hyvä lisä edelliseen listaan: vapalaukku tai pussi, varasiimaa, varaonkilaitteita, puukko, koukunirrottaja, varakohoja, vyötärölle kiinnitettävä kalalaukku ja laukku tai pussi kaikille tavaroille.

Kilpaonginta
Kilpaonginta on yleistynyt koko maailmassa, nykyään järjestetään jopa maailman- mestaruus kisoja. Kilpaonkijat käyttävät pitkiä ja keveitä vapoja, ohuita siimoja ja huomaamattomia koukkuja. Kilpaonkijan syöttivarastoon kuuluu melkein kaikki kastemadon ja surviaisen väliltä. Yleisimmät kilpaonginta muodot ovat partti ja kelaonginta. Partti tarkoittaa yli kymmenen metrisiä koottavia vapoja, ei siis teleskooppivapoja. Kelaonginnassa käytetään virvelin kaltaista vapaa ja kelaa. Kohoksi tässä onginta muodossa ei kelpaa mikä tahansa koho, vaan pitää olla erityinen liukukoho.

Syöttäminen
Syöttäminen eli mäskääminen tarkoittaa kalan houkuttelua onkipaikalle houkutusaineilla eli mäskeillä. Mäskit ovat viljaperäisiä jauhemaisia aineita joista sopivasti kostuttaen saadaan puristettua palloja. Palloja heitetään onkipaikalla kohtaan josta ongitaan. Alkumäskäyksessä heitetään pari mandariinin kokoista palloa. Mäskäystä jatketaan heittämällä 15-minuutin välein pienempiä palloja. Mäskäämistä voi tehostaa laittamalla mäskin sekaan koukkusyöttejä esim. matoja.
Hauki logo matkapuhelin
Haukilogo kännyyn:
Lähetä tekstiviesti ORDERLOGO ISOHAUKI numeroon 173899. Lisää kännykkäviihdettä.